21.7.2014
Happy
Noni tultiin Sunnuntai aamuna sitten takasin Suomeen sieltä Ruosista. Ollaan aina aijemmin menty Viking linen laivoilla, mutta tällä kertaa mentiin Siljalla ja uskon ettei jää vimeiseksi. Parastahan Siljassa oli se promenaadi mikä näytti hyvin pitkälti oikealta kujalta. Koko matka oli muutenkin loistava. Tukholmassa oli täydellinen sää ja sen myötä mentiin Tukholman keskustaan vesibussilla. Keskustassa sitten käytiin kiertelemässä kauppoja ja käytiin jätskillä. Se aika mikä ollaan tukholmassa on mielestäni liian lyhyt, nimittäin en ole vielä kertaakaan saanut kierrettyä kaikkea läpi. Sitten muutaman tunnin päästä lähdettiin bussilla takaisin laivalle. Vaikka Tukholma on tosi käyty paikka heti Tallinan jälkeen niin silti se on minusta kaunis ja sellainen paikka mihin haluan mennä aina uudelleen ja uudelleen.
4.7.2014
Lomalla
Tajusin tässä muutama päivä sitten ettei oo hirveemmin tullu tänne kirjoteltuu viimeaikoina, mikä osittain johtuu peruskoulun viimesen puolenvuoden työmäärästä ja myös vähän saamattomuudestakin. Joten olen pitkää mitettiny että eiköhän ois taas korkea aika jatkaa. Tämän postauksen ajattelin kuitenkin pitää ihan suht lyhyenä kuulumispostauksena ja tehä jatkossa pitempiä postauksia.
Tossa kesän alussa käväisin Raahessa ja heti muutama viikko sen jäkeen Kalajoella loma-asuntomessuilla. Kummallakin matkalla oli hyvät säät alusta alkaen, mutta heti ku tultii takaisin etelään nii ne vaa muuttu huonompaan suuntaan. Ei ne ollu sen paremmat myöskään viimeviikolla kun käytiin särkänniemessä, mutta ei ainakaan tarvinnut jonottaa mihinkää. Muun ajan tästä kesästä oon lähinnä käyttäny urheiluu ja työn tekoon, mutta kun ne alkaa käydä vähän päälle niin ollaan nyt menossa vielä Rutosiin.

Olin oikeestaan tosi yllättynyt kun toi sää oli hyvä pitkiin aikoihin.
Tosiaan Särkänniemessä ei ollu mikään hirveen hyvä sää, mutta onneksi iellä on paljon muutakin ku ne laitteet.
Käytiin myös mökillä tossa alkukesästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)